Karanteenimonologi: Lateksi (2020)

undefined

Korona iskee Helsinkiin. Eino lähtee kesken työpäivän apteekkiin ostamaan kaikkea tarpeellista ja löytää itsensä pohtimasta isoja kysymyksiä.

Käsikirjoitus: Klaus Maunuksela
Ohjaus: Laura Mattila
Näyttelijä: Juho Uusitalo

Monologi kuunneltavissa Yle Areenassa.

Karanteenimonologit-podcast kuvaa aivan tavallista elämään täysin epätavallisissa olosuhteissa. Sarja koostuu kuvitteellisista kohtauksista, jotka kuvaavat arkisia tilanteita karanteeniolosuhteiden keskellä, koronavirusepidemiaan liittyviä ajatuksia ja tunnelmia, tulevaisuuden toiveita ja haaveita, suuria sekä pieniä hetkiä elämästä poikkeuksellisissa oloissa. Huolen ja pelon läpi kuultaa kuitenkin suurimpana toivo ja yhteyden kaipuu. Karanteeni on sarjassa sekä aihe että muoto. Koko ohjelma on tehty etätöinä, ilman yhtäkään live-tapaamista. Monologien käsikirjoitukset on tilattu suomalaisilta näytelmäkirjailijoilta ja käsikirjoittajilta, jotka ovat menettäneet tuloja koronavirusepidemian takia, ja näyttelijät ovat äänittäneet monologit omilla puhelimillaan.

Alkuperäiskonsepti: Antti Lehtinen
Tuotanto Yle Draama:
Matti Kajander, Pekka Savolainen, Elina Ylä-Mononen
Dramaturgit: Antti Lehtinen, Anne Nissinen ja Veikka Heinonen

UXO (2019)

Walter Sallisen sävellys ja Klaus Maunukselan dramaturgia on esitystaiteellista. Kollektiivinen tekeminen korostuu, ja teoksen voi mieltää niin teatteriksi, tila-aikataiteeksi kuin musiikiksi. Aistimellisuus, käsitteellisyys ja maailmaa tutkiva ote painottuvat. […] UXO-teoksen räjähdysherkkä aines on vertauskuva ihmiskunnan elintavalle. Pimeys on kehotus pohdintaan: mene itseesi.

Susanna Välimäki, Helsingin Sanomat

Matka oli raskas ja hämmentävä, vaikkakin eittämättä taidolla toteutettu. Se imaisi kuulijan omien ajatustensa ja mielleyhtymiensä syövereihin, ja on vielä kaksi vuorokautta myöhemminkin vaikeaa yrittää tavoittaa taiteellista kehua tai kritiikkiä. UXO vain – oli, upotti sisäänsä ja tuli koetuksi.

Santeri Kaipiainen, Rondo

UXO on englanninkielinen lyhenne sanasta unexploded ordnance. Termi tarkoittaa räjähtämättömiä pommeja, kranaatteja ja miinoja, jotka säilyvät maaperän sisällä räjähdysalttiina jopa vuosikymmeniä laukaisemisensa jälkeen.

Räjähtämättömien pommien tavoin nykytodellisuus on täynnä selittämätöntä uhkaa, jolle ei ole yhtä selkeää syytä. Elämme jatkuvaan kasvuun perustuvassa talousjärjestelmässä kuumenevalla planeetalla, ja tulevaisuus näyttäytyy vuoroin teknologisten utopioiden, vuoroin lähestyvien katastrofien valossa. Kiihtyvässä poliittisessa ilmapiirissä konfliktit ketjuuntuvat arvaamattomalla tavalla, eivätkä yhteiskunnalliset jännitteet pääse koskaan täysin purkautumaan. Hypernormalisoituneessa mediatodellisuudessa se, mikä äsken oli poikkeuksellista, on nyt jo uusi normaali. Miltä jatkuva kiihtyminen kuulostaa ilman näköaistin välittämää visuaalista kuvatulvaa?

UXO on nykymusiikkia ja esitystaidetta yhdistävä kokemuksellinen ääniteos, joka koetaan täydellisessä pimeydessä. Elektroakustisen teoksen esittävät Awake Percussion -lyömäsoitinkvartetti ja kuoro yhdessä live-elektroniikan kanssa.

Lisää aiheesta:

Essee: Pimeydestä ja kiihtymisestä, Klaus Maunuksela

Essay: On Darkness and Acceleration, Klaus Maunuksela

Sävellys ja äänisuunnittelu: Walter Sallinen
Libretto ja dramaturgia: Klaus Maunuksela
Äänisuunnittelu ja -tekniikka: Kaj Mäki-Ullakko
Lavastus ja tilasuunnittelu: Jyri Sucksdorff
Kapellimestari: Taavi Oramo
Awake Percussion: Petteri Kippo, Lauri Pekkarinen, Jerry Piipponen, Walter Witick
Kuoro: Sanni Kriikku, Sara-Maria Heinonen, Sonja Silvander, Juha Ekola, Antti Autio, Hannes Mikkelsson, Helena Puukka, Juha Pulli, Juho Keränen, Laura Sorvari, Noora Kauppila, Nooa Kekoni
Tukijat: Koneen Säätiö, Helsingin juhlaviikot, Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto, Majaoja-säätiö, Svenska Kulturfonden, Musiikin edistämissäätiö, Taiteen edistämiskeskus

Antagonisti (2015/2018)

Kuva: Eeva-Stiina Niemi.

”Kävin viime viikolla Teatterikorkeakoulussa kuuntelemassa ja katsomassa Klaus Maunukselan lukudraaman Antagonisti, joka otti lähtökohdakseen Antigone-myytin. Teoksessaan Maunuksela rinnastaa paperittoman siirtolaisen ja toisaalta eksistentiaalista ahdistusta kokevan nuoren ihmisen kokemukset nykyhetkestä ja maailmasta.

Maunuksela tutkii vastarinnan mahdollisuuksia ja keinoja. Itse asiassa hän kirjoittaa vastarintaa ajastamme tavalla, joka saa antiikin Antigonen äänen kuulumaan tilanteessa, jossa sitä tarvitaan.

Ei riitä, että katsomme taidetta, meidän tulee terästää katsetta nähdäksemme. Olen vakuuttunut siitä, että jos yhteiskuntamme ottaa taiteen vakavasti, eikä vain pidä sitä jonkinlaisena koristeena tai pelkkänä viihteenä, terävöittää se herkkyyttämme, empatiaamme, mutta myös kriittisyyttämme. Siitä Antigonen rohkeus tulee meitä aina muistuttamaan. Juuri rohkeus on yksi Taideyliopiston arvoista. Sitä tarvitaan aina ja kaikkialla.”


Tiina Rosenberg: Rehtorin kirje, 26.4.2015

”Vastarinnasta ja taipumattomuudesta. Tragedia on mahdollinen!
 
Maunuksela kykenee kirjoittamaan tämän ajan tragediaa. Less is more. Lukudraaman esittäjien jokainen katse, hiljainen ele ja tapaileva oleminen toiselle tai toista torjuen satuttivat ja lävistivät katsojan lihan.
Antigone-myytistä lähtevä Antagonisti on tragedia menetyksestä. Maunuksela pitää julmantarkkaa peiliä Euroopalle, ulossulkevalle linnakkeelle, johon pyrkivien kohtalona on päätyä Välimeren joukkohautaan. Antagonisti näyttää ne, joiden kohtalona on tyytyä kohtaloonsa, kohtalottomuuteensa elää paperittomana. Tekstissä on tämänhetkisen todellisuuden julma metafysiikka ja runouteen sisältyvä anarkistisuus ja vastarintaisuus. Siinä on myös hiljainen kohtaamisen ele, resilienssi. Michael Onfray kirjoitti tutkielman vastarinnasta ja taipumattomuudesta. Maunuksela on kirjoittanut tragedian vastarinnasta ja taipumattomuudesta.”


Hanna Helavuori, TINFO 15/16.4.2015

Teksti ja ohjaus: Klaus Maunuksela. Tila ja valosuunnittelu: Eeva-Stiina Niemi. Näyttelijät: Janna Räsänen, Mari Naumala, Manoel Pinto. Teatterikorkeakoulu, Studio 3.

Julkaistu teoksessa “Antagonisti – Näytelmäantologia osa II”, toim. Tuomas Timonen. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 2018.

Q (2018)

Kuva: Aura Savolainen.

“Illalla kantaesityksensä ja ensi-iltansa sai säveltäjä Lauri Supposen ja dramaturgi Klaus Lumi Maunukselan kantaatti Q, jossa Miki Liukkosen monsterimaisen O-romaanin katkelmat yhdistyivät tai olivat yhdistymättä ÄÄNI-kollektiivin soittamiin klassisiin ja nykyklassisiin säveliin.”
 
”Kun klassisia soittimia soitettiin lavalla väärin, huomasin jälleen kerran hermostuvani. Kokeellisuus ja uuden löytäminen, niin kyllä, mutta minkä takia ja miksi?”
 
”Kuinka kammottavan vaikeaa on oppia sietämään sitä, että kaikkea ei voi, eikä tarvitse ymmärtää. Ehkä tietämättömyydestä johtuvan ahdistuksen kanssa olisi hyvä oppia tulemaan toimeen vaikkapa Kaivos-festivaalin kaltaisissa tiloissa. Sellaisissa itselle käsittämättömissä taidekohtaamisissa, jotka ymmärtämisen sijaan tarjoilevat jotain uutta, jota ei ole syytä tulkita puhki ja kääntää selviksi sanoiksi. Jospa joskus antaisikin olla ja hyväksyisi sen, ettei kaikkea tarvitse väkisin ymmärtää. Riittää, että kiinnostuu uudesta, oudosta, hullustakin, istuu penkkiin, kuuntelee, katselee ja on.”  


Sanna Jääskeläinen: “Tarvitseeko taidetta tajuta?” Karjalainen 10.9.2018.
Kuva: Aura Savolainen.

Sävellys ja äänisuunnittelu: Lauri Supponen. Teksti: Miki Liukkonen. Teksti-ja esitysdramaturgia: Klaus Lumi Maunuksela. ÄÄNI-kollektiivi: Kaisa Kortelainen (huilut), Helmi Malmgren (klarinetit), Väinö Jalkanen (piano), Lauri Pekkarinen (lyömäsoittimet), Aliisa Neige Barrière (viulu), Sirja Nironen (sello). Näyttelijä: Juha Pulli. Kontratenori: David Hackston. Äänitekniikka: Samuli Hakala. Valotekniikka: Janita Himanen. Tuotanto: Kaivos-festivaali.

Ensi-ilta la 8.9.2018 klo 19. Outokummun Vanha Kaivos, Kiisu-teatteri.

Magenta Boy (2017)

Klaus Maunuksela vastasi tekstistä myös toisessa esityksessä, joka oli puolestaan teosnelikosta taiteellisesti kypsin: säveltäjä Walter Sallisen kanssa luotu Magenta Boy, joka edusti esimerkillisesti uutta musiikkiteatteria.

Ville Niemen video ja Kai Mäki-Ullakon äänisuunnittelu kietoutuivat näyttelijä Wilhelm Enckellin monologiin, jota klarinetti (Mikko Raasakka), saksofoni (Anna-Sofia Anttonen) ja fagotti (Noora Kärnä) kommentoivat ja ympäröivät muuntautuen saumattomasti vainoavasta piikittelystä helliväksi karaoketaustaksi. Näyttämönä toimi videotekniikan avulla operoitu YouTube-näkymä, jolla selin yleisöön istunut Magenta Boy toteutti suurta kaapistatuloaan.

Esitys osui iskevästi tubetuskulttuuriin kysyen, onko minuuden ristiriitaisuudelle ja ihmisyyden sekä seksuaalisuuden moninaisuudelle oikeasti tilaa yhteiskunnassa, jossa identiteetin etsinnästä tulee itseä kategorisoiva selfieprojekti. Esitys oli hieno esimerkki siitä, miten terävästi uuden musiikkiteatterin keinoin voidaan tarrautua eri taiteenlajeihin, ajankohtaisiin aiheisiin ja tyylikeinoihin.”

Auli Särkiö-Pitkänen, Rondo

I Walter Sallinens och Klaus Maunukselas Magenta Boy sitter skådespelaren Wilhelm Enckell med ryggen mot publiken, och på skärmen ser vi ett Youtubeinlägg som han spelar in.

Maunukselas text handlar om den homosexuella identiteten, och Sallinens musik (för klarinett, fagott och saxofon) tar impulse av skådespelarens tonfall. Helheten är stark, om också kaotisk mot slutet.

Anna Pulkkis, Hufvudstadsbladet, 13.12.2017

Kuka/mikä on Magenta Boy?

Magenta Boy on esitys seksuaalisen identiteetin rakentumisesta jatkuvan kriisin aikakaudella. Se kuvaa aikakaudellemme tyypillistä tunnustuksen muotoa, kaapistatulemisen myyttiä.

Mitä tunnustamme kun kerromme olevamme homoja?

Tubettaminen on oman itsen representaatiota myöhäisessä kapitalismissa, jossa meistä kaikista on tullut sankarillisia yksinyrittäjiä, aseinaan webcam ja sponssituotteet. Analogia taiteen tekemiseen on ilmeinen, vain ilman sponsoreita.

Magenta Boy on yritys kuvata identiteettiä, jota ei voi erottaa identiteettikriisistä. Esitys haluaa kyseenalaistaa oman itsen narraation konventiot ja ”identiteetin” omaa olemista määrittävänä käsitteenä.

Mitä on aito kokemus aikana, jolloin omien kasvojen katsominen selfiestä on korvannut levinasilaisen Toisen kasvojen katsomisen? Aikana, jolloin syvin eettinen vakaumus on oman identiteetin rakentaminen vastaamaan ”todellista minuutta”?

Aikana jolloin esitys on laajentunut yhteiskunnallisen olemisen muodoksi, esitysten täytyy lähestyä tuota arkipäiväistä elämäämme luonnehtivaa performatiivisuutta. Tehdäkseen sen havaittavaksi, saattaakseen sen ajattelun kohteeksi. Jotta jokin uusi, toistaiseksi nimeämätön olemisen tapa voisi syntyä.

Magenta Boy yhdistää eri taiteenmuotoja kokeessa jossa pyritään manaamaan esiin yksilön sisällä raivoava ristiriita. Se hyökkää sentimentaalisuutta, konformismia ja sisäistettyä homofobiaa vastaan puolustaen kokemuksen perimmäistä ristiriitaisuutta.

Magenta Boy on lähtöisin Walter Sallisen ja Klaus Maunukselan konseptista, jossa musiikki ja teatteri kokevat deleuzelaisen enculagen ja tulevat tulkituiksi Wilhelm Enckellin, Ville Niemen, Kai Mäki-Ullakon, Anna-Sofia Anttosen, Mikko Raasakan ja Noora Kärnän voimin.

Teosta ovat innoittaneet berliiniläinen kokeellinen musiikkiteatteri ja tubevideot joissa ei pelätä vieräyttää kyyneliä tarpeen vaatiessa.

Konsepti: Walter Sallinen ja Klaus Maunuksela. Teksti ja ohjaus: Klaus Maunuksela. Musiikki ja äänisuunnittelu: Walter Sallinen Magenta Boy: Wilhelm Enckell Videot ja visuaalinen suunnittelu: Ville Niemi Äänisuunnittelu: Kai Mäki-Ullakko Soittajat: Anna-Sofia Anttonen, Mikko Raasakka ja Noora Kärnä.

Musiikkitalo, Sonore-sali 12.12.2017. Musiikki, teksti, näyttämö -konsertti. Klang-nykymusiikkikonserttisarja. Radiointi: YLE1.

Maanalainen päiväkirja (2017)

Klaus Maunukselan Maanalainen päiväkirja on jotain aivan muuta kuin mitä odottaisi. Mieli alkaa kelata yhtymäkohtia uuden aallon elokuvista, yksinäisistä etsijöistä, elämästä, rakkaudesta, joka on jossain toisaalla. Meille luodaan kokonaisvaltainen installaatio, maanalaisen keinotila, eräänlainen entropia, joka loistaa kalmankatkuisena ja kuuluu metallisena. Me olemme toisella raiteella. Siis palaan. Tämä arvoitus pohdituttaa. 

Hanna Helavuori: Ovatko eksistentialismi ja romantiikka tehneet paluun?  Teatterin tiedotuskeskus, Merkintöjä Hanna Helavuoren työpäiväkirjasta (7.12.2017)



Teksti ja ohjaus: Klaus Maunuksela (Dma, tait.opinnäyte, TeM)
Dramaturgia: Ronja Louhivuori (Dma)
Äänisuunnittelu: Markus Tapio (Vma)
Valo- ja tilasuunnittelu: Kristian Palmu (vier.)
Pukusuunnittelu: Tytti Alli (Kaakkois-Suomen AMK)
Visuaalinen suunnittelu: Aleks Talve (Aalto Arts)
Esiintyjät: Eric Barco, Susanna Pukkila, Sonja Silvander, Roosa Söderholm (kaikki Nma) ja Mikko Kauppila (Näty)

Ensi-ilta: ke 22.11.2017 klo 19
Muut esitykset: pe 24.11. klo 19, la 25.11. klo 14 & 19, ma 27.11. klo 18, ke 29.11. klo 18, pe 1.12. klo 14, la 2.12. klo 14 & 19 ja ma 4.12. klo 19

Tila: Studio 4, Teatterikorkeakoulu (Haapaniemenkatu 6)