Yle Ääniversumi: UXO (2020)

UXO on nykymusiikkia ja äänitaidetta yhdistävä radiofoninen ääniteos, joka sai ensiesityksensä Helsingin juhlaviikoilla 2019, jolloin teos koettiin täydellisessä pimeydessä Suvilahden Kattilahallissa. Radiossa kuultavan binauraalisen version teoksesta esittävät Awake Percussion -lyömäsoitinkvartetti ja kuoro yhdessä live-elektroniikan kanssa.

Kuunteluohje: Binauraalisen äänitystavan vuoksi teos on parhaiten kuunneltavissa omilla kuulokkeilla. Suosittelemme teoksen kuuntelemista pimeydessä.

YLE1 ti 28.12.2020 klo 21. Kuunneltavissa Yle Areenassa 30 vuorokautta.

Dramaturgi tekijänä. Tekijyydellistäminen ja yksilöllisyys kapitalismissa (2020)

Viime aikoina kysymys dramaturgin työnkuvasta ja suhteellisesta näkymättömyydestä teatterin rakenteissa on noussut esiin eri ihmisten kanssa käymissäni keskusteluissa.

Siksi olen yrittänyt selvittää itselleni, mikä dramaturgi on taiteellisena tekijänä. Millaista on dramaturgin tekijyys? Mitä se tarkoittaa dramaturgian kannalta? Voiko dramaturgiasta edes puhua jonakin, millä on tekijä?

Tekijyyden ongelmat ovat laajemmin yksilöllisyyden ongelmia. Juuri siksi tekijyyteen liittyvien kompleksien kautta voi päästä käsiksi siihen, mikä muutenkin kalvaa meitä hengittäessämme myöhäisen kapitalismin kiivaan subjektituotannon ilmaa, jossa kaikesta yhdessä tehtävästä täytyy tehdä paperilla yksilöllinen suoritus.

Dramaturgi tekijänä. Tekijyydellistäminen ja yksilöllisyys kapitalismissa

UNO:n podcast 2/2020: Isän maa

Näytelmäkirjailija Jussi Moila ja dramaturgi Klaus Maunuksela puhuvat Moilan tuoreesta näytelmästä Isän maa, haastattelijana UNOn dramaturgi Paula Salminen.

Zelda: Rafikiaatio (2020)

Esseefiktio Leijonakuninkaan Rafiki-apinasta ja sen syväyhteydestä marxilaiseen tavaramuotoistumisteoriaan, luettavissa Zeldassa Gladys Camilon kuvittamana.

Dramaturginen luenta (2020-)

Dramaturginen luenta on alusta dramaturgiselle ajattelulle. Sivulla julkaistut kirjoitukset lähestyvät taiteen tekemistä ja yhteiskunnallista todellisuutta vaihtelevista näkökulmista. Kantavana pyrkimyksenä on tuoda esiin yhteyksiä teorian ja käytännön sekä eri taiteenlajien piirissä käytävien keskustelujen välille. Yhteistä teksteille on todellisuuden havainnoiminen dramaturgisesti.

Poliisiväkivallasta ja ruumiillisuudesta (15.10.2020)

“Elokapinan Hätäjarrutus-mielenosoituksen jälkimainingeissa on keskusteltu poliisin voimankäyttöoikeuksista ja toisaalta mielenosoittajien perustuslaillisesta oikeudesta osoittaa mieltään. Tämä keskustelu on sinänsä tärkeää, ja esimerkiksi rajoitukset kaasusumutteen käyttöön olisivat voitto ilmastoliikkeelle ja kaikille muillekin kansalaisvapauksien ystäville. Samalla tapahtunutta pitäisi lähestyä ruumiiden ja tunteiden tasolla, missä se tuli ensimmäisenä näkyviin.

Tässä Dramaturginen luenta -blogiin kirjoittamassani esseessä yritän olla uskollinen omille tuntemuksilleni joita tapahtumat herättivät ja hahmottelen niiden kautta poliisiväkivaltaa ruumiillisena kokemuksena, joka voi auttaa ymmärtämään laajemmin tapaamme olla yhdessä ruumiillisina olentoina. Tulen sivunneeksi tekstissä ainakin suomalaisten suhdetta poliisiin, polkupyörämielenosoitusta Venäjän poliittisten vankien puolesta vuonna 2013, suoraa toimintaa, Extinction Rebellionia, ympäristöliikkeen symboleja ja kuolemaa.

Sisältövaroitus: poliisin väkivaltaisen toiminnan kuvausta.”

Kansallisteatterin Kaikki äidistäni ja dramaturgin rooli esityksissä (22.9.2020)

Kaikki äidistäni -esityksen ympärillä käyty mediakeskustelu tuntuu laantuneen. Ehkä hyvä hetki pienelle dramaturgiselle interventiolle. Pohdin tässä kirjoituksessa, mitä tapahtuneen pohjalta voi tulkita teatterin tekemisen ehdoista ja käytännöistä tällä hetkellä sekä miten instituutioiden työtapoja voisi uudistaa. Kärkenä on dramaturgin roolin pohtiminen sekä sen esiintuominen, miten esitysten tekeminen on poliittista muutenkin kuin kulttuuristen merkkien tasolla, jo siinä miten yhteistä tilaa luodaan ja muotoillaan.”

Residenssissä Saaren kartanossa 2020: Algoritminen libretto

Kuva: Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi

Pyrin residenssin aikana selvittämään, mikä on algoritminen libretto ja millaisia ovat sen mahdollisuudet taiteellisena muotona.

’Algoritminen libretto’ on spekulatiivinen käsite, jolla yritän hahmottaa teknologian ja automatisaation vaikutusta kieleen ja sitä miten tämä näkyy, tulee näkymään tai voisi näkyä nykymusiikissa ja esitystaiteessa. Algoritmisuus viittaa paitsi algoritmeihin joille nykyiset digitaaliset alustat, palvelut ja työkalut perustuvat, myös niihin enemmän tai vähemmän huomaamattomiin vaikutuksiin joita algoritmisen logiikan hallitsemissa ympäristöissä toimiminen saa aikaan ajattelussa, puheessa ja inhimillisen toimijuuden – esimerkiksi katsojan, kuluttajan tai dramaturgi-kirjoittajan – rakentumisessa.

Libretto on tekstilaji, alue ja kenttä jolla pyrin näitä vaikutuksia lähestymään. Kehitän residenssin aikana ääneen esitettävien, esityksellisten tekstien tuottamiseen sopivia periaatteita ja ohjeita, joita kokeilen erilaisten käytännön kokeiden ja ajatusleikkien kautta. Tutkin kieltä sen eri olomuodoissa: ääninä, värähdyksinä, syntaktisina rakenteina, materiaalina ja rytminä. Samalla kehitän teoreettista ymmärrystäni teknologian, vallan ja kielen keskinäisistä suhteista lukemalla aihetta koskevaa kirjallisuutta.

Residenssityöskentely algoritmisen libreton parissa toimii teoreettisena ja käytännöllisenä alustana tuleville teosprosesseille, joissa kieltä koskeva koettelu yhdistyy uusiin äänen ja musiikin esittämisen ja vastaanottamisen muotoihin; jonkinlaisena diskursiivisena tavoitteenani on ”libreton” käsitteen laajentaminen ja sen motivoiminen uusissa yhteyksissä perinteisen oopperan ja musiikkiteatterin ulkopuolella.

Mahdollisesti. Oman työni ohella toivon residenssijakson myös avaavan tilan ei-digitaaliseen kommunikaatioon ja kohtaamisiin, joiden reunaehdot eivät määräydy digitaalisten alustojen ehdoilla. Tämä mahdollisuus (tai sen mahdottomuus) ovat ehkä jotain, mitä vain maantieteellisen etäisyyden ottaminen ja dis-konnektio tuovat näkyviin.

Lisätietoja: Saaren kartano / Residenssivieraat 2020

Karanteenimonologi: Lateksi (2020)

undefined

Korona iskee Helsinkiin. Eino lähtee kesken työpäivän apteekkiin ostamaan kaikkea tarpeellista ja löytää itsensä pohtimasta isoja kysymyksiä.

Käsikirjoitus: Klaus Maunuksela
Ohjaus: Laura Mattila
Näyttelijä: Juho Uusitalo

Monologi kuunneltavissa Yle Areenassa.

Karanteenimonologit-podcast kuvaa aivan tavallista elämään täysin epätavallisissa olosuhteissa. Sarja koostuu kuvitteellisista kohtauksista, jotka kuvaavat arkisia tilanteita karanteeniolosuhteiden keskellä, koronavirusepidemiaan liittyviä ajatuksia ja tunnelmia, tulevaisuuden toiveita ja haaveita, suuria sekä pieniä hetkiä elämästä poikkeuksellisissa oloissa. Huolen ja pelon läpi kuultaa kuitenkin suurimpana toivo ja yhteyden kaipuu. Karanteeni on sarjassa sekä aihe että muoto. Koko ohjelma on tehty etätöinä, ilman yhtäkään live-tapaamista. Monologien käsikirjoitukset on tilattu suomalaisilta näytelmäkirjailijoilta ja käsikirjoittajilta, jotka ovat menettäneet tuloja koronavirusepidemian takia, ja näyttelijät ovat äänittäneet monologit omilla puhelimillaan.

Alkuperäiskonsepti: Antti Lehtinen
Tuotanto Yle Draama:
Matti Kajander, Pekka Savolainen, Elina Ylä-Mononen
Dramaturgit: Antti Lehtinen, Anne Nissinen ja Veikka Heinonen

UXO (2019)

Walter Sallisen sävellys ja Klaus Maunukselan dramaturgia on esitystaiteellista. Kollektiivinen tekeminen korostuu, ja teoksen voi mieltää niin teatteriksi, tila-aikataiteeksi kuin musiikiksi. Aistimellisuus, käsitteellisyys ja maailmaa tutkiva ote painottuvat. […] UXO-teoksen räjähdysherkkä aines on vertauskuva ihmiskunnan elintavalle. Pimeys on kehotus pohdintaan: mene itseesi.

Susanna Välimäki, Helsingin Sanomat

Matka oli raskas ja hämmentävä, vaikkakin eittämättä taidolla toteutettu. Se imaisi kuulijan omien ajatustensa ja mielleyhtymiensä syövereihin, ja on vielä kaksi vuorokautta myöhemminkin vaikeaa yrittää tavoittaa taiteellista kehua tai kritiikkiä. UXO vain – oli, upotti sisäänsä ja tuli koetuksi.

Santeri Kaipiainen, Rondo

UXO on englanninkielinen lyhenne sanasta unexploded ordnance. Termi tarkoittaa räjähtämättömiä pommeja, kranaatteja ja miinoja, jotka säilyvät maaperän sisällä räjähdysalttiina jopa vuosikymmeniä laukaisemisensa jälkeen.

Räjähtämättömien pommien tavoin nykytodellisuus on täynnä selittämätöntä uhkaa, jolle ei ole yhtä selkeää syytä. Elämme jatkuvaan kasvuun perustuvassa talousjärjestelmässä kuumenevalla planeetalla, ja tulevaisuus näyttäytyy vuoroin teknologisten utopioiden, vuoroin lähestyvien katastrofien valossa. Kiihtyvässä poliittisessa ilmapiirissä konfliktit ketjuuntuvat arvaamattomalla tavalla, eivätkä yhteiskunnalliset jännitteet pääse koskaan täysin purkautumaan. Hypernormalisoituneessa mediatodellisuudessa se, mikä äsken oli poikkeuksellista, on nyt jo uusi normaali. Miltä jatkuva kiihtyminen kuulostaa ilman näköaistin välittämää visuaalista kuvatulvaa?

UXO on nykymusiikkia ja esitystaidetta yhdistävä kokemuksellinen ääniteos, joka koetaan täydellisessä pimeydessä. Elektroakustisen teoksen esittävät Awake Percussion -lyömäsoitinkvartetti ja kuoro yhdessä live-elektroniikan kanssa.

Lisää aiheesta:

Essee: Pimeydestä ja kiihtymisestä, Klaus Maunuksela

Essay: On Darkness and Acceleration, Klaus Maunuksela

Sävellys ja äänisuunnittelu: Walter Sallinen
Libretto ja dramaturgia: Klaus Maunuksela
Äänisuunnittelu ja -tekniikka: Kaj Mäki-Ullakko
Lavastus ja tilasuunnittelu: Jyri Sucksdorff
Kapellimestari: Taavi Oramo
Awake Percussion: Petteri Kippo, Lauri Pekkarinen, Jerry Piipponen, Walter Witick
Kuoro: Sanni Kriikku, Sara-Maria Heinonen, Sonja Silvander, Juha Ekola, Antti Autio, Hannes Mikkelsson, Helena Puukka, Juha Pulli, Juho Keränen, Laura Sorvari, Noora Kauppila, Nooa Kekoni
Tukijat: Koneen Säätiö, Helsingin juhlaviikot, Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahasto, Majaoja-säätiö, Svenska Kulturfonden, Musiikin edistämissäätiö, Taiteen edistämiskeskus

Antagonisti (2015/2018)

Kuva: Eeva-Stiina Niemi.

”Kävin viime viikolla Teatterikorkeakoulussa kuuntelemassa ja katsomassa Klaus Maunukselan lukudraaman Antagonisti, joka otti lähtökohdakseen Antigone-myytin. Teoksessaan Maunuksela rinnastaa paperittoman siirtolaisen ja toisaalta eksistentiaalista ahdistusta kokevan nuoren ihmisen kokemukset nykyhetkestä ja maailmasta.

Maunuksela tutkii vastarinnan mahdollisuuksia ja keinoja. Itse asiassa hän kirjoittaa vastarintaa ajastamme tavalla, joka saa antiikin Antigonen äänen kuulumaan tilanteessa, jossa sitä tarvitaan.

Ei riitä, että katsomme taidetta, meidän tulee terästää katsetta nähdäksemme. Olen vakuuttunut siitä, että jos yhteiskuntamme ottaa taiteen vakavasti, eikä vain pidä sitä jonkinlaisena koristeena tai pelkkänä viihteenä, terävöittää se herkkyyttämme, empatiaamme, mutta myös kriittisyyttämme. Siitä Antigonen rohkeus tulee meitä aina muistuttamaan. Juuri rohkeus on yksi Taideyliopiston arvoista. Sitä tarvitaan aina ja kaikkialla.”


Tiina Rosenberg: Rehtorin kirje, 26.4.2015

”Vastarinnasta ja taipumattomuudesta. Tragedia on mahdollinen!
 
Maunuksela kykenee kirjoittamaan tämän ajan tragediaa. Less is more. Lukudraaman esittäjien jokainen katse, hiljainen ele ja tapaileva oleminen toiselle tai toista torjuen satuttivat ja lävistivät katsojan lihan.
Antigone-myytistä lähtevä Antagonisti on tragedia menetyksestä. Maunuksela pitää julmantarkkaa peiliä Euroopalle, ulossulkevalle linnakkeelle, johon pyrkivien kohtalona on päätyä Välimeren joukkohautaan. Antagonisti näyttää ne, joiden kohtalona on tyytyä kohtaloonsa, kohtalottomuuteensa elää paperittomana. Tekstissä on tämänhetkisen todellisuuden julma metafysiikka ja runouteen sisältyvä anarkistisuus ja vastarintaisuus. Siinä on myös hiljainen kohtaamisen ele, resilienssi. Michael Onfray kirjoitti tutkielman vastarinnasta ja taipumattomuudesta. Maunuksela on kirjoittanut tragedian vastarinnasta ja taipumattomuudesta.”


Hanna Helavuori, TINFO 15/16.4.2015

Teksti ja ohjaus: Klaus Maunuksela. Tila ja valosuunnittelu: Eeva-Stiina Niemi. Näyttelijät: Janna Räsänen, Mari Naumala, Manoel Pinto. Teatterikorkeakoulu, Studio 3.

Julkaistu teoksessa “Antagonisti – Näytelmäantologia osa II”, toim. Tuomas Timonen. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 2018.